Korkeaksi pensaaksi tai pieneksi puuksi kasvava amerikanluumu muodostaa juurivesoistaan tiheikköjä kotiseudullaan Pohjois-Amerikan itä- ja keskiosien metsänreunoilla. Puu kukkii valkein kukin ennen lehtien puhkeamista. Myöhemmin se tuottaa syötäviä, 2–3-senttisiä, yleensä punertavia ja pinnoiltaan sinihärmeisiä hedelmiä, joiden maku vaihtelee eri puissa happamasta miellyttävän makeaan.
Amerikanluumua on viljelty kotiseudullaan kauan ja siitä on valittu parhaita yksilöitä hedelmäpuulajikkeiksi kylmille seuduille, joissa tavalliset luumupuut eivät menesty. Suomessakin amerikanluumua pidetään talvenkestävämpänä kuin hapankirsikkaa (P. cerasus), vaikka kasvatuskokemuksia on toistaiseksi vähän. Mustilaan istutetut nuoret puut ovat peräisin levinneisyysalueen pohjoislaidalta ja kehittyneet vaurioitta, vaikka kasvupaikka ei ehkä ole amerikanluumulle paras mahdollinen. Amerikanluumu viihtyy parhaiten aurinkoisilla, kuivilla ja lämpimillä paikoilla.
Imeläkirsikka on yleensä juurivesaton hedelmä- ja metsäpuu, joka kasvaa kotipuutarhoista tuttua hapankirsikkaa kookkaammaksi, Suomenkin oloissa runkojohteiseksi 5–10 metriä korkeaksi puuksi. Sen runko on punaruskea- ja kiiltäväkuorinen, poikittaisjuovien koristama, ja kuoren uloin kerros irtoaa poikittaisina suikaleina. Oksat siirottavat yläviistoon eivätkä riipu kuten hapankirsikalla. Imeläkirsikka kukkii lehtien puhkeamisen aikaan valkoisin sarjakukinnoin. Hedelmä on yleensä tummanpunainen, joskus keltainen tai lähes musta, makea tai hapahko. Luonnonkasveilla marjat ovat noin sormenpään kokoisia, mutta hedelmäpuiksi valituilla lajikkeilla huomattavasti suurempi. Juuri näitä kirsikoita myydään kesäisin Suomenkin toreilla; tosin ne on yleensä tuotu Etelä-Euroopasta tai Turkista.
Imeläkirsikka on melko talvenarka Suomessa. Sitä voidaan varmuudella suositella kasvatettavaksi ainoastaan Ahvenanmaalla ja etelärannikolla, mutta joitakin lupaavia menestymistietoja on saatu sisämaastakin. Mustilaan 1990-luvulla Keski-Ruotsista saadusta koe-erästä on jäljellä nykyisin viisi komeaa puuta.
Jo Ruotsissa on puuseppien tarvepuuksi kasvavia, kunnolla runkopuumaisia imeläkirsikkapuita metsiköiksi asti. Hedelmänviljelytarpeisiin on imeläkirsikasta kehitetty satojen vuosien aikana sadoittain hedelmiltään ja muilta ominaisuuksiltaan erilaisia kirsikkatyyppejä, joista kestävimpiä voidaan meilläkin yrittää kasvattaa hedelmäpuina. Suomessa kyseeseen tulevat lähinnä kestävimmät ruotsalaiset, balttilaiset, valkovenäläiset ja venäläiset jalosteet.
Kirsikkaluumu eli myrobalaani on Euroopassa laajalle levinnyt viljelykasvi. Suomessakin sitä on vanhastaan (1800-luvulla Turun seudulla) viljelty hedelmäpuuna. Useimmiten nykyään tavattavat puut ovat kuitenkin tuhoutuneitten koristekirsikoiden tai luumulajikkeiden kuoltua kasvamaan jääneitä perusrunkoja.
Kirsikkaluumu kukkii keväällä yltäkylläisesti ja ristipöytyksen onnistuessa tekee syötäviä, parhaimmillaan herkullisia hedelmiä. Se on monirunkoinen ja orainen pensas tai pikkupuu, joka tekee juurivesoja. Oksat ovat kaljuja ja kiiltäväkuorisia. Kirsikkaluumun valkoiset kukat puhkeavat ennen lehtiä tai yhtä aikaa, ja kukinta on yltäkylläinen. Hedelmät ovat pieniä, punertavia tai keltaisia luumuja.
Kirsikkaluumua on nykyisin jälleen Suomessa saatavilla useina ulkomaisperäisinä lajikkeina, joista osa on punalehtisiä ja -kukkaisia koristekasveja, osa hedelmien tuotantoa varten valittuja. Mustilaankin on koemielessä istutettu lajikkeet 'Vetraz' ja 'Podarok St. Peterburgu', joista on saatu hyviä kokemuksia eri puolilta Etelä-Suomea.