Tsuga

Vuorihemlokki on Pohjois-Amerikan länsiosien vuoristojen ylärinteiden puulaji, jonka levinneisyysalue ulottuu Alaskasta Kaliforniaan. Sen kasvupaikkoja ovat tuoreet, keskiravinteiset metsät, kangaskorvet ja kalliokot, ja se suosii viileitä, kosteita pohjoisrinteitä. Vuorihemlokkia usein pidetään sukunsa kaunottarena. Muista hemlokeista poiketen vuorihemlokin päältä kuperat neulaset ovat samanvärisiä molemmilta puolilta ja siirottavat eri puolille. Tämä antaa puulle kauniin pörröisen setrimäisen olemuksen. Neulaset ovat vahapeitteisiä ja puun yleisväri on sinertävä, joillakin alkuperillä jopa voimakkaan siniharmaa. Kuusenkäpyjä muistuttavat kävyt ovat suurempia kuin muilla hemlokeilla.

A. F. Tigerstedtin kokeiluissa vuorihemlokki osoittautui hidaskasvuiseksi ja kasvupaikan suhteen vaateliaaksi puuksi, joka menestyi parhaiten suojaisilla, kosteilla pohjoisrinteillä. Hänen kokeistaan on jäljellä pieni vuorihemlokkimetsikkö, joka on kylvetty 1909 Alaskan alkuperää olevilla siemenillä, ja jonka pisimmät puut ovat nykyisin noin 10 metrin mittaisia. Nuorena vuorihemlokit ovat pakkasen- ja ahavanarkoja ja tarvitsevat varjostusta ja suojaavaa puustoa, mutta talvenkesto paranee puiden varttuessa. Ne kärsivät pieniä vaurioita 1980-luvun pakkastalvina ja muutama pahiten vaurioitunut puu jouduttiin poistamaan.

Vanhan metsikön vieressä kasvaa nykyisin nuoria vuoden 2005 istutuksia, joiden alkuperä on Hanna Ridge, Nass-joen yläjuoksulta Rannikkovuorten takaa Brittiläisen Kolumbian pohjoisosista. Tämä alkuperä on menestynyt Mustilassa toistaiseksi vallan erinomaisesti. Koekasvatuksessa on myös kaksi todellista sisämaa-alkuperää Kalliovuorten pieniltä erillisesiintymiltä. Vuorihemlokin tapauksessa alkuperän vaikutus menestymiseen on suuri, ja tuntematonta alkuperää olevien taimien istuttaminen arpapeliä.

Hemlokkien (Tsuga) suku on saanut tieteellisen nimensä suoraan japaninkielen hemlokkia tarkoittavasta tsuga-sanasta. Japaninhemlokki on toinen suvun kahdesta japanilaisesta lajista, ja kasvaa luontaisena Honshun saarella 900–2200 metrin korkeudella vuorten ylärinteillä melko lähellä metsänrajaa. Parhailla kasvupaikoilla se saavuttaa jopa 25 metrin pituuden, mutta jää ylärinteillä matalaksi pensaaksi. Latvus on muihin hemlokeihin verrattuna häkellyttävästi lehtipuumaisen tuuhea ja leveä. Neulaset ovat alapuolelta voimakkaan hopeanvalkoisia ja keskenään eripituisia, leveitä ja lovipäisiä. Hyvinä siemenvuosina oksat kerrassaan täyttyvät siroista sormenpäänkokoisista kävyistä.

Vanhoja, komeita japaninhemokkiryhmiä kasvaa useilla maisemallisesti tärkeillä paikoilla Mustilan maisemassa. Ensimmäiset puut A. F. Tigerstedt hankki 6-vuotiaina taimina Pietarista 1906. Uusimmat istutukset ovat peräisin vuonna 1991 Japanista saadusta siemenerästä, jonka keruupaikka on Kison laakso, Naganon prefektuurissa. Vaikka japaninhemlokit ovat kehittyneet Mustilassa todella komeiksi puiksi, täysin kestäviä nämä mereisen ilmaston asukit eivät ole. Tavallista kylmempinä talvina puut saavat neulasvaurioita, ja onpa kookkaita puita kokonaan kuollutkin viimeksi 1980-luvun pakkastalvina.

Pohjois-Amerikan länsiosista kotoisin oleva lännenhemlokki on sukunsa kookkain puu. Voimakasta varjostusta kestävä lännenhemlokki kasvaa rinnemetsissä sekapuuna tai muodostaa tiheitä metsiä. Lännenhemlokin latvus on kapean kartiomainen, oksat ovat lähes vaakasuoria. Latvan huippu ja pääoksien kärjet nuokkuvat sirosti hemlokeille tyypilliseen tapaan. Neulaset ovat keskenään eripituisia ja siirottavat kampamaisesti sivuille ja ylös peittäen oksat tuuheina, vanhemmiten kaukaa katsottuna sammalmaisina kerroksina.

Lännenhemlokkia on pidetty Euroopassa arkana meri-ilmaston puuna, mitä se ilman muuta onkin, jos käytetään Tyynenmeren rannikolta peräisin olevia siemenalkuperiä. Mustilankin ensimmäiset lännenhemlokki-istutukset tuhoutuivat talvisodan ennätyspakkasissa, kun alaskalaisista siemenistä kasvatettu nuori metsikkö paleltui lumenpintaa myöten. Brittiläisen Kolumbian sisäosista 1930-luvulla saatu alkuperä sen sijaan on menestynyt erinomaisesti ja saavuttanut metsiköksi istutettuna tukkipuukoon. Pisimmät puut ovat yli 25 metrin mittaisia ja niiden pituuskasvu jatkuu yhä voimakkaana. Puuston alla ja liepeillä on runsaasti luontaisia siementaimia, mikä myös osoittaa alkuperän sopeutuneen hyvin kasvupaikalleen. Metsikössä vallitsee mieleenpainuva, merkillinen tunnelma niukan valon siivilöityessä tuuheiden neulaskerrosten läpi.

Mustilan kokemusten perusteella lännenhemlokki onkin sukunsa lajeista kestävin, kunhan käytetään sopivaa siemenalkuperää. Maaperän rehevyyden suhteen lännenhemlokki ei vaikuta tavattoman vaateliaalta, mutta taimena se tarvitsee suojapuustoa kevätauringon ja tuulen neulasia kuivattavalta vaikutukselta.