Kuusi on toiseksi yleisin puulajimme. Kun mannerjää suli ja vetäytyi, oli kuusi viimeinen puu, joka levisi Suomeen, idästä länteen eli toista tietä kuin muut puumme. Noin 5000 vuotta sitten kylmennyt ilmasto ja lisääntynyt kosteus vahvistivat kuusen kilpailuasemia suhteessa paljon varhemmin saapuneisiin lehtipuihin. Nykyisen metsänrajansa kuusi saavutti 3000 vuotta sitten jääden hieman mäntyä alemmalle korkeustasolle ja etelämmäksi.
Kuusen levinneisyysalue on valtaista ja ulottuu Atlantin tuntumasta Venäjän Kaukoitään Amurille asti. Pohjois-Euroopassa ja Siperiassa kasvavaa siperiankuusta (Picea obovata tai Picea abies subsp. obovata) toiset pitävät itsenäisenä lajina tai alalajina. Se on sopeutunut mantereisempaan, kylmempään ilmastoon ja karummille kasvupaikoille, ja eroaa euroopankuusesta (subsp. abies) ulkonaisesti vain lyhyemmän, pyöreäsuomuisen kävyn perusteella. Euroopankuusen kävyt ovat pitkät ja käpysuomut teräväkärkiset. Suuri osa Suomessa kasvavista kuusista on euroopan- ja siperiankuusen välimuotoa (subsp. × fennica).
Kuusi oli yksi Mustilan Kotikunnaanmäen Pohjoisrinteen pääpuulajeista ennen arboretumin perustamista. Osa näistä reippaasti yli 100-vuotiaista kuusikoista on yhä jäljellä loihtimassa aarniometsämäistä tunnelmaa. 2000-luvulla vanhoja kuusikoita on myös menetetty. Kuuset saavuttavat vähitellen luonnollisen ikänsä pään ja altistuvat erilaisille tuhoille. Lue lisää »
English
Русский
Svenska
Suomi