Tuijapuisto

Kanadantuijan tyypillisiä kasvupaikkoja sen kotiseudulla Pohjois-Amerikan koillisosissa ovat suot ja jyrkät kallionsyrjät, joilla muiden puiden kilpailu on vähäistä. Kanadantuija on hidaskasvuinen ja voi elää kituuttaa hyvinkin vanhaksi. Jopa 1650 vuoden kunnianarvoisa ikä on laskettu kaadetun puun vuosirenkaista.

Arbor vitae, elämänpuu, kuten eurooppalaiset tulokkaat kanadantuijan nimesivät, on ensimmäisiä vanhalle mantereelle tuoduista amerikkalaisista puulajeista. 1500-luvulla Eurooppaan tuodulla tuijalla uskottiin olevan lääkinnällisiä ominaisuuksia. Se saavutti nopeasti suosiota myös koristepuuna, ja siitä on sittemmin nimetty satoja kasvutavaltaan ja väritykseltään poikkeavia lajikkeita.

Suomessa talvenkestävä ja koristeellinen kanadantuija on yleinen pensasaitoina ja vanhan kulttuurimaiseman koristepuuna. Uudemmissa pihoissa näkee lähinnä erilaisia tiiviitä ja hidaskasvuisia pilari-, pallo- ja kartiomaisia mutantteja.

Arboretum Mustilassa kanadantuijaa on viljelty myös koristevihreäksi 1930-luvulta lähtien. Parin hehtaarin istutuksesta on vuosittain leikattu koristehavuja seppelesidontaan sekä muuhun kukkakauppakäyttöön.

Länsimaissa harvinainen koreantuija kasvaa luontaisena suppealla vuoristoalueella Pohjois- ja Keski-Koreassa. Se on hidaskasvuinen, kartiomainen havupuu, joka voi kotiseudullaan kasvaa yli kymmenmetriseksi puuksi, mutta jää usein huonommilla kasvupaikoilla pensasmaiseksi. Pellonraivauksen ja liiallisten hakkuiden seurauksena on vain vähän suvunjatkamiskykyisiä puita elossa, ja koreantuija onkin kotiseudullaan vaarantuneiden kasvilajin luettelossa.

Koreantuijalla on kaunis, säännöllisen kartiomainen kasvutapa ja litteät liekomaiset versot, joiden suomumaiset neulaset ovat alapinnaltaan liidunvalkeat. Neulasten yläpinta on yleensä himmeän tummanvihreä, mutta voi aurinkoisella paikalla saada hopeista sävyä. Rungon kuori on säikeinen, väriltään harmaanruskea.

Suomessa menestyvistä tuijalajeista koreantuija on toiseksi kestävin. Viljely alkoi maassamme 1930-luvun alussa, jolloin Mustilaan ja Metsäntutkimuslaitokselle saatiin siemeniä suoraan luontaiselta kasvupaikalta. Kahden tuijalajin kasvaessa rinnan on Mustilassa syntynyt myös koreantuijan ja kanadantuijan (T. occidentalis) välinen risteymä, idän ja lännen kädenlyönti, joka on koko maailman oloissa harvinaisuus.

Kanadanlehtikuusi eli tamarakki on helppo erottaa jo matkan päästä hennoista, mutkittelevista latvaoksistaan. Puu on siro ja muihin lehtikuusiin verrattuna solakka. Kanadanlehtikuusen neulaset ovat sinivihreitä ja ennen varisemistaan neulaset koristavat maisemaa keltaisella syysvärillä. Kävyt ovat pienet, vain vähän hernettä suuremmat.

Kanadanlehtikuusi on kokeilemisen arvoinen valoisille, ravinteisille ja vähintäänkin tuoreille kasvupaikoille. Talvenkestävänä lajia voidaan pitää alkuperästä riippuen jopa Lappiin asti.

Yleisesti ottaen amerikkalaiset lehtikuuset eivät ole menestyneet Mustilassa yhtä hyvin kuin itäiset sukulaisensa. Mustilassa kokeillun kanadanlehtikuusen tarkkaa alkuperää ei valitettavasti tiedetä, joten saattaa olla, että toisella alkuperällä se sopeutuisi meille paremminkin.