Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-91-175
alkuperä: Waterloo Region, Ontario, Kanada 43 17'N x 80 17'W, 260 m. m.p.y.
Kotoisin Pohjois-Amerikan itäosasta levinneisyysalueen rajoittuessa pohjoisessa Ontarion eteläosaan, idässä Atlantiin, etelässä Alabaman pohjoisosiin ja lännessä preeriaan. Vaikka liuskahikkorin luontainen levinneisyysalue onkin samankaltainen kuin karvashikkorilla, se ei ole yhtä laajalle levinnyt, mutta sitä viljellään runsaasti herkullisten pähkinöiden vuoksi ja viljelyssä on myös jalostettuja lajikkeita. Liuskahikkori on sukua pekaanihikkorille (C. illinoensis), jonka hedelmä, pekaanipähkinä lienee tuttu mm. jäätelön mausteena. Hikkorien englanninkielinen nimi 'hickory' tulee intiaanien liuskahikkorin pähkinöistä keittämällä saadusta ruuasta "pawcohiccora".
Liuskahikkori hakeutuu kotiseudullaan kosteille, ravinteikkaille niittymaille, mutta viljeltynä sitä voidaan kasvattaa karummillakin mailla. Se on hidaskasvuinen ja pitkäikäinen saavuttaen 20 - 30 m korkeuden ja yli 300 vuoden iän. Sen kasvutapa poikkeaa karvashikkorista, eikä se ole koristepuuna suosittu epäsäännöllisen olemuksensa vuoksi. Lehdet ovat kerrannaiset, yleensä 5 - lehdykkäiset, 8 -18 cm pitkät, päältä kiiltävän kellanvihreät. Kotiseudullaan lehdet saavat kauniin, kullanruskean syysvärin. Puun kaarna on vanhemmiten liuskoittunutta ja halkeilevaa. Hedelmä on taloudellisesti merkittävä, syötävä pähkinä, joka kypsyy syys-lokakuussa.
Liuskahikkori on paitsi merkittävä hedelmäpuu myös haluttua sahateollisuudessa. Sen taipuisa, sitkeä puuaines on hikkoreista kaikkein kestävintä. Puuta hyödynnetään työkalu- ja urheiluvälineteollisuudessa. Kuten muutkin hikkorit, liuskahikkori on erinomaista polttoainetta. Sen kuoresta voidaan valmistaa keltaista väriainetta.
Siemen on saanut 60 vrk. kylmäkäsittelyn ennen pakkaamista, ja tulisi kylvää välittömästi n. 2 cm syvyyteen, koska siemenen itämisprosessi on käynnistynyt. Siemen itää hitaammin kuin karvashikkorin siemen, ja saattaa vaatia yli 50 vrk. idätysajan. Itämistä voidaan nopeuttaa suorittamalla idätys lämpimässä, n. 20 - 25 asteessa, tällöin taimi koulutetaan vähitellen ulkoilmaan. Taimi vaatii ehdottomasti hallasuojauksen. Se muodostaa erittäin kookkaan juuren, joka on otettava huomioon valmistettaessa kylvöalustaa, jolta vaaditaan vähintään 20 cm syvyys. Jatkokasvatusalustan tulisi olla paahteelta ja hallalta suojattu, mielellään verhokasvien ympäröimä. Taimi on jyrsijöiden suosiossa ja nuorena erittäin hallanarka, joten ns. taimisuojan käyttö on perusteltua. Itävyys n. 60 - 70%. Merkittävä ongelma hikkoreiden viljelyssä tullee olemaan kasvin hidas itäminen, joka saattaa viivyttää muutenkin erittäin kylmänaran kasvin tuleentumista ja siten myös talvenkestoa.
Liuskahikkorin oletetaan menestyvän vain maamme lounaisimmissa osissa, vyöhykesuositus Ia. Puu saattaa menestyessään saavuttaa 6 -8 m korkeuden. Siemenerä on kerätty aivan kasvin luontaisen menestymisalueen pohjoisosasta luonnonvaraisista puista.
English
Suomi
Русский
Svenska