Helanterinkallio

Tuijalaakson eteläpuolella kohoavaa kallio- ja louhikkkoaluetta kutsutaan Helanterinkallioksi. Täällä sijaitsee puiston suurin yhtenäinen alue, jonne ei kasvupaikan kuivuuden ja vähäisen ravinteisuuden vuoksi ole tehty istuksia. Kuiville paikoille tyypillisen kangasmetsän latvuskerrosta hallitsevat yli 100-vuotiaat kotimaiset männyt (Pinus sylvestris).

Ehkä mielenkiintoisinta Helanterinkalliolla ovat sinne ympäröiviltä alueilta levinneet vierasperäiset kasvit. Helanterinkallion kaltaisia istuttamattomia alueita voidaankin käyttää Arboretumissa eri lajien leviämiskyvyn arviointiin. Hakkuu- tai muut hoitotoimenpiteet eivät juurikaan ole vaikuttaneet kasvien keskinäiseen kilpailuun alueella, joten lähialueille istutetut kasvit ovat voineet levittää siemeniään Helanterinkalliolle vapaasti jo lähes sadan vuoden ajan. Karu kasvupohja tosin estää monen lajin asettumisen alueelle, mutta Helanterinkallion rehevämmät rinteet ja painanteet antavat mainiosti viitteitä vieraslajien leviämiskyvystä.

Helanterinkallion alueella on nähtävissä eri-ikäisiä lähialueiden istutusmetsiköistä levinneitä siementaimia, joista osa on jo varsin kookkaitakin puita. Makedonianmänty (Pinus peuce), balsamipihta (Abies balsamea), serbiankuusi (Picea omorika) ja tammi (Quercus robur) ovat alueella runsaiten edustettuina. Todennäköisesti ainakin osa alueesta muuttuu ajan mittaa mainituista puulajeista rakentuvaksi sekametsäksi.

Näin kuivalla kasvupohjalla vanhojen metsämäntyjen asema latvuskerroksen valtiaina ei kuitenkaan ole suuresti uhattuna, vaan niiden voidaan olettaa edelleen hallitsevan aluetta, kun seuraavat sukupolvet retkeilevät Mustilassa.