Kuten useat muutkin kotimaiset soitten tai tunturialueitten varvut, on kurjenkanervaakin käytetty erittäin vähän puutarhakasvina. Mustilan Tuijalaaksossakin on komea kurjenkanervakasvusto, jonka on arveltu olevan Suomen Lapista lähtöisin. Se on kuitenkin siinä määrin Lapissa kasvavaa muotoa kookkaampaa, että on perusteita epäillä sen olevan peräisin Kaukoidästä tai Pohjois-Amerikasta. Sen seurana kasvoi pitkään keltakukkainen Phyllodoce aleutica, joka kuitenkin taantui ja hävisi 1990-luvulla vähitellen.
Kurjenkanerva sopii mainiosti kangasmetsä-, nummi- tai suopuutarhaan monenlaisten kanervakasvien (Ericaceae) seuraan. Arboretumissa niitä edustavat kellovaivero (Pieris floribunda), kapealehtikalmia (Kalmia angustifolia) ja idänpursu (Rhododendron hypoleucum). Monet muutkin tulisivat kysymykseen.
Kasvin perustiedot
- Suomenkielinen nimi
- Kurjenkanerva
- Heimo
- Ericaceae
- Suku
- Phyllodoce
- Laji
- Caerulea
- Koko
- 10–20 cm varpu.
- Kotipaikka
- Pohjoisen pallonpuoliskon viileät ja kylmät vyöhykkeet ja eräät vuoristoalueet etelämpänä. Suomessa luontaisena Kuusamosta pohjoiseen.
- Kuvaus
- Maata pitkin matava, koheneva varpu, jonka lehdet ovat ainavihannat ja neulasmaiset. Kukkii toukokuussa kellomaisin, violetein kukin.
- Kasvupaikka
- Aurinkoinen tai puolivarjoinen, niukka- tai keskiravinteinen, tuore tai kostea kasvupaikka. Viihtyy hiekka- tai turvemaassa eikä pidä kalkista.
- Menestyminen
- Vyöhykkeet I–VIII.