Yleisesti tunnettu ”jasmiinipensas” eli pihajasmike on yksi vanhimmista koristepensaistamme. Se otettiin Euroopassa viljelyyn tiettävästi 1500-luvulla ja saapui Suomeen pari vuosisataa myöhemmin.
Parimetriseksi kehittyvä pensas kukkii kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa voimakkaasti tuoksuvin valkoisin kukin, joita on viidestä seitsemään kappaletta kukinnossa. Pitkästä viljelyhistoriastaan huolimatta pihajasmike on jäänyt vähemmälle suosiolle puisto- ja hovijasmikkeiden (P. lewisii, P. pubescens) tultua taimistovalikoimiin. Tämän lisäksi lajeja ei ole osattu kunnolla erottaa toisistaan ja lajien väliset risteymät tekevät tunnistamisesta vielä vaikeamman.
Pihajasmike on kenties kaikkein voimakkaimmin tuoksuva jasmikelaji muiden ollessa mietoja tai lähes tuoksuttomia. Kevyessä varjossakin viihtyvät jasmikkeet sopivat puustoiselle tontille erinomaisesti.
Siperianjasmike on melko uusi tulokas suomalaisessa pensasvalikoimassa. Tämä itäaasialainen jasmike muistuttaa pihajasmiketta (Philadelphus coronarius) voimakkaasti tuoksuvien kukkiensa puolesta.
Pensas on jasmikkeeksi kookas, mutta tilan salliessa se on viljelynarvoinen etenkin pohjoisempana, sillä lajin talvenkestävyys on hyvä. Muutoin se kuuluu jasmikkeista arkisimman näköisiin, mutta samalla helpoimpiin kasvattaa, jos nyt vaikeita jasmikkeita onkaan.
Amurinjasmike on sukunsa pienikokoisimpia ja talvenkestävimpiä edustajia. Se jää alle kaksimetriseksi, mutta sirot oksat taipuvat melko leveälle. Valkoiset, keskikesällä puhkeavat kukat tuoksuvat vain heikosti, joten laji sopii herkkänenäisenkin puutarhaan. Sen sanotaan viihtyvän myös hieman varjoisammilla kasvupaikoilla kuin muut jasmikkeet.
English
Русский
Svenska
Suomi