Phyllodoce-sukuun kuuluu kurjenkanervan ohella parikymmentä muuta lajia, joita esiintyy niin Pohjois-Amerikassa kuin Euraasiassa. Kurjenkanerva on vaaksankorkuisena leviävä varpukasvi, jota kasvaa Suomessa luonnonvaraisena erityisesti Kuusamosta pohjoiseen. Kurjenkanervan lehdet ovat kapeita, nahkeita ja ainavihantia. Parittain nousevat, pitkäperäiset kukat ovat tynnyrimäisiä tai kellomaisia, nuokkuen versojen kärjissä. Kaikkein suojattomimpia, tuulisia kasvupaikkoja kurjenkanerva karttaa. Hieman samannäköinen variksenmarja (Empetrum) kasvaa luonnossa usein sen seurassa.
Kuten useat muutkin kotimaiset soitten tai tunturialueitten varvut, on kurjenkanervaakin käytetty erittäin vähän puutarhakasvina. Mustilan Tuijalaaksossakin on komea kurjenkanervakasvusto, jonka on arveltu olevan Suomen Lapista lähtöisin. Se on kuitenkin siinä määrin Lapissa kasvavaa muotoa kookkaampaa, että on perusteita epäillä sen olevan peräisin Kaukoidästä tai Pohjois-Amerikasta. Sen seurana kasvoi pitkään keltakukkainen Phyllodoce aleutica, joka kuitenkin taantui ja hävisi 1990-luvulla vähitellen.
Kurjenkanerva sopii mainiosti kangasmetsä-, nummi- tai suopuutarhaan monenlaisten kanervakasvien (Ericaceae) seuraan. Arboretumissa niitä edustavat kellovaivero (Pieris floribunda), kapealehtikalmia (Kalmia angustifolia) ja idänpursu (Rhododendron hypoleucum). Monet muutkin tulisivat kysymykseen.
English
Русский
Svenska
Suomi