Pinus cembra

Sembramännystä erotetaan kaksi alalajia, joista alppisembra (P. cembra subsp. cembra) kasvaa keski- ja itä-Euroopan vuoristoissa ja siperiansembra (Pinus cembra subsp. sibirica) laajalla alueella Uralin itäpuoleisessa Siperiassa.

Siperiansembra viihtyy parhaiten avoimilla paikoilla tuoreissa, runsasravinteisissa metsissä, mutta menestyy myös soistuneilla mailla ja paksuturpeisilla rahkasoilla. Se on hidaskasvuinen ja pitkäikäinen puu, joka saavuttaa jopa 800–1200 vuoden iän. Suorat, jäykät ja tummanvihreät neulaset ovat viiden neulasen kimppuina. Kävyt ovat kookkaita ja tynnyrinmuotoisia. Ne putoavat maahan kokonaisina, siemenet karisevat maahan vasta käpyjen lahotessa. Siemenet sisältävät runsaasti B-vitamiinia ja muita arvokkaita ravinteita, ne ovat tärkeää ravintoa sekä ihmisille että metsän eläimille.

Siperiansembra on ensimmäisiä Suomeen tuotuja koristepuita ja koristepuuna sitä meillä myös enimmäkseen kasvatetaan. Tosin 1700 -luvun lopulla hyödyn aikakaudella ja 1800 -luvun lopulla suurten nälkävuosien jälkeen sitä tuotiin myös ravintokasviksi. Kauniskasvuinen, tuuhea ja pyöreälatvuksinen siperiansembra on suosittu ja paljon käytetty puu, joka menestyy hyvin koko maassa. Avoimella paikalla kasvaessaan se säilyttää alaoksansa vihreinä pitkään, mutta toisaalta ränsistyy jo verrattain varhain, 50–60 vuoden ikäisenä. Mustilassakin siperiansembra kasvaa ränsistyneenä metsikkönä Kausalantien varressa.

Siperiansembra on siperianpihdan ohella vanhimpia koristehavupuitamme. Laji on kaunis tuuhea pyöreälatvuksinen koristepuu ja menestyy hyvin koko Suomessa, mutta kerrotaan, että viime vuosisadan puolella lajin viljelyä pyrittiin edistämään myös sen vuoksi, että sembramännyn suurikokoisista siemenistä saisi nälkävuosina jatketta niukkaan ruokalistaan.

Maailmalla kasvaa runsaasti mäntyjä, joiden siemenet ovat suurikokoisia ja yleensä maukkaita. Siemeniä kerätään yhä nykyään ravinnoksi, mutta tiedetään, että mm. Kalliovuorten intiaanien talviravinnossa sikäläisten sembralajien siemenet saattoivat olla hyvin merkittävä lisä. Tiedetään myös että Etelä-Euroopassa jo antiikin ajoista lähtien on viljelty pinjaa (Pinus pinea) sen suurten syötävien siementen vuoksi.

Sembramänty erotetaan kahdeksi eri roduksi, jotka kasvavat toisista erillään. Alppisembra esiintyy Alpeilla ja pieninä esiintyminä Tatralla sekä Karpaateilla. Täällä laji kasvaa vuoristometsien ylimmissä osissa yhdessä kuusen, euroopanlehtikuusen sekä vuorimännyn kanssa. Siperiansembra, jota meillä kasvavat sembrat useimmiten ovat, kasvaa laajalla alueella Amurin alueen länsipuolelta Uralin länsipuolelle saakka viimeisten esiintymien ulottuessa aina Vienanjoelle asti.

Sembramänty vaatii avonaisen kasvupaikan ja mielellään tuoreen, ravinteikkaan maan. Venäjällä puu kasvaa myös usein soistuneilla mailla ja jopa paksuturpeisilla rahkasoilla. Laji mainitaan myös hyvin pitkäikäiseksi saavuttaen jopa 800- 1200 vuoden iän. Teoreettisesta pitkäikäisyydestään huolimatta sembrat ovat meillä lähes aina ränsistyneet alaoksiltaan jo melko varhain 50-60 v. iällä ja muuttuneet ainakin koristepuina vähemmän viehättäviksi. Mutta siihen asti puu usein on latvusmuodoltaan mitä kaunein ja tasaisen tuuhea.

Sembramänty on makedonianmännyn ohella ainoa meillä kokeiltu 5- neulasmänty, jota ei sanottavammin vaivaa viisineulasmäntyjen tervasroso (Cronartium ribicola).  Lue lisää »