Pohjoisrinnettä voidaan pitää Mustilan koetoiminnan ytimenä, sillä sinne istutettiin ensimmäiset metsikkötason lajikokeet 1900-luvun alussa. Istutusten tarkoituksena oli ennen kaikkea löytää uusia lajeja metsätalouden tarpeisiin, koska pelättiin että Suomen puuvarat loppuisivat tehostuneen puunjalostusteollisuuden myötä. Ensisijaisesti metsäteollisuuden raaka-aineeksi ajateltuja havupuulajeja istutettiin Pohjoisrinteelle pieninä metsiköinä.
Suurin oivallus Pohjoisrinnettä perustettaessa on ollut sijoittaa ilmastollisesti arat lajit kasvuolosuhteiltaan tasaisemmalle koilliseen laskevalle rinteelle. Vallitsevilta tuulilta Pohjoisrinnettä suojaavat etelässä kohoava mäki ja alueen suurikokoinen puusto. Pohjoisrinteellä myös suoran auringonsäteilyn määrä jää selvästi pienemmäksi kuin etelänpuoleisilla rinteillä. Rinteen vuorokautinen keskilämpötila ei näin pääse kohoamaan kovinkaan korkeaksi, mutta pysyy tasaisempana kuin muualla. Viileällä rinteellä kasvit aloittavat kasvunsa myöhemmin, joten hallavaurioiden mahdollisuus on pienempi. Varsinaisen hallatuhon lisäksi vältytään myös ahavavaurioilta, joita esiintyy kevättalvella Suomessa yleisesti aukeilla kasvupaikoilla ja aurinkoisilla etelä- tai länsirinteillä. Ahavavaurioita syntyy, kun auringonpaiste saa ikivihreiden kasvien, kuten havupuiden ja alppiruusujen lehtien ilmaraot aukeamaan, jolloin solukoista haihtuu vettä. Kasvit eivät kuitenkaan pysty ottamaan vettä routaantuneesta maaperästä, mistä seuraa neulasten tai lehvästön kuivuminen. Lue lisää »
Glehninkuusi on nimetty Venäjällä vaikuttaneen baltiansaksalaisen kasvitieteilijän Peter von Glehnin kunniaksi. Mustilassa glehninkuusella on pitkä historia, sillä ensimmäiset istutukset tehtiin Mustilan "hovihankkijan", tanskalaisen Johannes Rafnin 1908 Japanista toimittamista siemenistä kasvatetuilla taimilla. Vanha metsikkö Tuijapuistossa on upeassa kunnossa vielä yli sadan vuoden iässä, mitä ei todellakaan voi sanoa monesta Mustilassa viljellystä eksoottisesta kuusilajista. Kulkija kohtaa glehninkuusen kuitenkin todennäköisemmin nuorena, 1995 istutettuna metsikkönä Pohjoisrinteen tienvarressa.
Glehninkuusi on mereiseen ilmastoon sopeutunut puu, joka lähtee kasvuun yli kaksi viikkoa kotimaista kuusta myöhemmin. Tällöin sen vuosikasvu on suojassa kuusia vaivaavilta halloilta. Koristepuuna se on jäänyt suotta unohduksiin, eikä glehninkuusen kasvatusta joulupuuna liene vielä edes kokeiltu. Oksiston rakenne on kaunis, latvuksesta hillitysti yläviisto itäaasialaisten puiden tapaan, ja lyhyistä, tumman- ja aavistuksen sinertävänvihreistä neulasista muodostuva lehvästö on silmiähivelevän tiheä ja tuuhea. Rungot ovat järeitä ja kauniin punertavanruskeita. Näissä puissa kelpaa havupuiden kauneutta arvostavan kulkijan lepuuttaa silmiään, mikäli malttaa nähdä hieman vaivaa ja samota harvoin kuljettua polkua lehtikuusikon eteläreunaa pitkin Tuijapuiston koilliskulmaan, jossa vanhat glehninkuuset kasvavat metsänaukion reunassa.