Juhlapaikan eteläpuolella on lehtomainen rinne, jonka teemaksi on valittu itäisen Pohjois-Amerikan lehtipuut ja -pensaat. Rinteelle on istutettu vuosien 1993, 1996 ja 2002 keruumatkoilta ja muiden kontaktien kautta hankittuja kasveja. Toki niitä kasvaa muuallakin Arboretumissa, mutta tälle alueelle niitä on keskitetty kokonaisuudeksi, joka alkaa vähitellen muistuttaa esikuviaan Suurten Järvien alueella. Suurten Järvien lajirikkaat lehtimetsät ovat erityisen loistokkaita syksyisissä väreissään, ja värit toistuvat nyt myös Mustilassa.
Kookkaimmiksi ovat kehittyneet amerikanlehmukset (Tilia americana), sokerivaahterat (Acer saccharum), punatammet (Quercus rubra) ja humalapyökit (Ostrya virginiana) sekä valkojalava (Ulmus americana). Amerikka-alueen suurin puuharvinaisuus on papavi (Asimina triloba).
Amerikanjalava eli valkojalava on Pohjois-Amerikassa kasvavista kuudesta jalavalajista kaikkein laajimmalle levinnyt. Sen luontainen esiintymisalue kattaa käytännössä koko Pohjois-Amerikan itäosan Kalliovuorille asti lukuunottamatta vuoristoja, ylänköjä ja kylmintä havumetsävyöhykettä. Se viihtyy parhaiten kosteissa laaksoissa ja tulvaniityillä, mutta tulee viljeltynä toimeen kuivemmillakin mailla.
Ulkonäöltään kotimaista kynäjälavaamme (Ulmus laevis) muistuttava valkojalava kasvaa kotiseudullaan yli 30 metriä korkeaksi puuksi. Sen luonteenomaisen, leveän suppilomaisen latvuksen alle jää viihtyisä, vilpoinen varjo. Aikaisin syksyllä kellastuvat lehdet saavat kullankeltaisen syysvärin. Soikeat lehdet ovat pinnaltaan sileät. Hedelmä on samantyyppinen keskellä kesää kypsyvä siipipalteinen pähkylä kuin kotoisella kynäjalavillamme.
Nopeakasvuinen, kauniinmuotoinen valkojalava on suosituimpia puistopuita kotiseuduillaan. Suomessa sitä on kasvatettu kauan mutta hyvin harvinaisena. Mustilan Ulsike-tutkimusprojektin kasveista amerikanjalava on yksi parhaiten menestyneistä.
English
Русский
Svenska
Suomi