Pinus

Mäntyjen (Pinus) suku on pohjoisen pallonpuoliskon mahtisuku, havupuusuvuista monilajisin ja kaikista puusuvuista laajimmalle levinnyt. Lehtipuista vain tammet (Quercus) yltävät samaan sarjaan.

Suomessa ja laajoilla alueilla pohjoisessa Euraasiassa kasvava metsämänty on taloudellisesti tärkeä puulaji. Metsänhoidossa siitä pyritään kasvattamaan nuorena tiheässä jotta latvuksen alle kehittyisi aikanaan mahdollisimman pitkä ja suora oksaton tukki. Pihoilla ja muilla aukeilla paikoilla männystä kehittyy vahvaoksainen ja leveälatvuksinen. Tuulenpieksemät kalliomännyt ovat erityisen maalauksellisia ja ovatkin varmaan taiteilijoiden eniten kuvaamia puita meillä.

Luonnosta löytyy myös männyn erikoisia, perimältään poikkeavia kasvumuotoja, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin kuusesta. Moni on nähnyt tuulenpesämännyn, harvinaisempia erikoismuotoja ovat muun muassa mukuramänty, kultamänty, käärmemänty tai luutamänty.

Mustilassa männyillä on ollut tärkeä asema arboretumin syntyvaiheista alkaen. Pitkälle toista sataa vuotta vanhat hongat luovat mahtavilla latvuksillaan suojaisan pienilmaston aroille lajeille, suojaavat raa'alta kevätauringolta ja päästävät sopivasti valoa lävitseen kesäaikaan. Ne työntävät juurensa syvälle maahan jättäen ravinteikkaan pintamaan metsän pienempien kasvien käyttöön.

Amerikanpunamänty kasvaa luontaisena Yhdysvaltain koillisosissa ja Kanadan itäosissa sekä Suurten järvien alueella, ilmastollisesti siis suomalaisittain suotuisilla seuduilla. Se onkin meillä eräs lupaavimmista vierasperäisistä mäntylajeista. Amerikanpunamänty ei kasva kovin suureksi puuksi, mutta siitä tulee erittäin kaunis. Sen runko punertaa kotimaisen metsämännyn (P. sylvestris) tapaan, mutta neulaset ovat paljon pitemmät, jopa 15 senttimetrin mittaiset, ja säilyvät oksilla neljästä viiteen vuotta.

Amerikanpunamäntyä on yritetty kasvattaa Euroopassa jo pitkään, mutta yleensä huonolla menestyksellä. Suurin taimihävikki syntyy kylvöä seuraavana talvena, jolloin lumihome (Monographella nivalis) tuhoaa taimet lähes täydellisesti. Niin kävi Mustilankin varhaisimmissa amerikanpunamännyn viljely-yrityksissä ja viimeksi varsin hiljattain. Ilmastollisesti amerikanpunamänty on kyllä kestävä. Tästä kertovat Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kasvavat komeat nuoret puut.

Pensassembra on pensasmainen mänty, jonka pitkät, päältä kauniin sinivihreät ja alapuolelta vihreät neulaset ovat viiden neulasen ryhminä kuten myös sen lähisukulaisilla siperian- ja koreansembralla (Pinus cembra subsp. sibirica ja P. koraiensis). Se kasvaa luontaisena laajalla alueella Koillis-Aasiassa. Se viihtyy avoimilla ja runsaslumisilla paikoilla tai vuoristoissa puurajan yläpuolella karuilla kallioilla. Sihote-Alinin vuoristojen ylärinteillä se kasvaa usein yhdessä tuivion (Microbiota decussata) kanssa. Se muodostaa läpipääsemättömän tiheitä pensaikkoja. Korkeudeltaan se on useimmiten 1–2 metriä, luontaisilla alueilla joskus enemmänkin. Pensassembran kävyt ovat pieninä ryppäinä, muodoltaan pallomaisia kuten muillakin sembroilla, vaikkakin pienempiä. Myös pensassembran siemeniä kerätään ja käytetään ravintona. Lue lisää »