Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: -
alkuperä: Fredericton, New Brunswick, Kanada 45 50'N, 66 45'W
Pohjois-Amerikan koillisosien metsäluonnon monimuotoisuuteen kuuluvat lukuisat lehtipuu- ja pensaslajit. Vaahteralajeja alueella kasvaa useita, niin pensaita kuin puumaisiakin. Pensylvanianvaahtera on rehevien ja varjoisten lehti- ja sekapuumetsien pensaslaji. Lajin luontainen levinneisyysalue käsittää Pohjois-Amerikan koillisosan, jossa sitä tavataan pohjoisessa St. Lawrence-joelle saakka. Idässä se rajoittuu Atlantin valtamereen ja lännessä Suuriin järviin.
Laji on kasvutavaltaan pensasmainen, usein kuitenkin sellainen, että sillä on yksi muita pitempi runkomainen haara. Pensylvanianvaahteran lehdet ovat hyvin suuria ja vaaleanvihreitä, joten laji erottuu helposti muiden kasvien lomasta. Tällä vaahteralajilla on erittäin koristeellinen kuori, joka vanhemmiten näyttää kuin raidoitetulta. Sitä kutsutaankin paikallisesti nimellä Striped Maple, raitavaahtera. Laji saa syksyllä huomiotaherättävän, kalpeankeltaisen syysvärin. Pensylvanianvaahteraa on viljelty Suomessa lähinnä vain kasvitieteellisissä kokoelmissa. Pensylvanianvaahteran soisi kuitenkin yleistyvän paitsi lajin koristeellisuuden, myös sen hyvän varjonsietokyvyn vuoksi. Sillä voisi elävöittää puistojen ja puutarhojen varjoisimpia osia.
Pensylvanianvaahtera pitäisi istuttaa varjoon hikevään maahan, joka ei kuitenkaan saa olla soistuva tai liian kylmä. Ilmastollisesti laji ei liene yhtä kestävä kuin esimerkiksi nyt myös kokeiltavana oleva tähkävaahtera (Acer spicatum), mutta aiemmat menestymistiedot Suomesta sekä lajin luontainen levinneisyysalue antavat aiheen olettaa, että laji menestyisi meillä ainakin I - II - vyöhykkeillä, mahdollisesti pohjoisempanakin.
Nyt kokeiltu siemenerä on kerätty lajin luontaisen esiintymisalueen koillisosasta ja edustanee miltei parasta mahdollista kestävyyttä. Siemen on saanut kylmäkäsittelyn ja osa siemenistä on itänyt jo kylmäkäsittelyn aikana. Vaahteralajien kylvökset kannattaa kuitenkin säästää vuoden yli seuraavaan kevääseen, jolloin lopullinen itämistulos saavutetaan. Taimien kasvatuspaikka tulisi suojata kuumimmalta auringonpaisteelta, jolloin kosteus pysyy suurempana eikä paahde haittaa kehittyviä taimia.
English
Suomi
Русский
Svenska