Seitsensormiaralia on sukunsa ainoa laji, todellinen kasvimaailman vastine amurintiikerille. Se on sopeutunut kestämään Koillis-Aasian lehtometsävyöhykkeen hyisiä talvia, vaikka se ulkoisesti näyttää trooppisten viidakoiden kasvilta. Suomalaisen silmiin se tuo helposti mieleen tutun huonearaalian (Fatsia japonica), jolle se onkin sukua. Kotiseudullaan se kasvaa massiiviseksi, jopa 30-metriseksi puuksi, jonka runkokin saattaa olla halkaisijaltaan reilusti toista metriä. Runko on paksujen, lyhyiden piikkien peitossa kuten oksatkin.
Lehdet ovat nimen mukaisesti seitsensormisia ja niiden "sormisuus" eli halkoisuus vaihtelee. Syvään liuskoittuneet muodot erotetaan toisinaan omaksi lajikseen tai munnoksekseen (var. maximowiczii). Lehtilavalla voi olla mittaa jopa 25 cm, lehtiruoti saattaa olla vielä pitempi, aina 50 cm saakka. Lehdet asettuvat oksien päihin kiehkuroiksi tavoittaakseen lehtometsän niukan valon mahdollisimman tehokkasti. Oksien päihin loppukesällä muodostuvat valkeat kukinnot ovat niin ikään valtavia, halkaisijaltaan 25–35 cm kertoterttuja, joihin loppusyksyllä kypsyy mustia, linnuille maittavia marjoja.
Seitsensormiaralia on länsimaissa kokoelmien ja kasviharrastajien hellimä harvinaisuus, jonka siemeniä ja taimia on ani harvoin saatavilla. Suomessa sitä kasvaa muutamissa kasvikokoelmissa, ja menestyminen näyttää vaihtelevan käytettävän alkuperän mukaan.