Siperianlehmuksen tieteellinen asema lehmusten suvussa on edelleen epäselvä, sillä se on luontaisilta esiintymiltään johdonmukainen jatke euraasialaiselle metsälehmukselle (Tilia cordata), jonka levinneisyysalue työntyy Tomskin lähelle. Venäläisissä lähteissä käytetään siperianlehmukselle yhä metsälehmuksesta erotettua, omaa lajinimeä (T. sibirica). Siperian kasvistoa tutkineet ovat kutsuneet sitä nimellä Krasnojarskin lehmus.
Siperianlehmusten metsät ovat erilaisia kuin metsälehmuksella, sillä paikka on Siperian kostein. Vuotuinen sademäärä on siellä tilastojen mukaan jopa yli 1800 mm ja lumipeite yli kaksimetrinen, mistä syystä maa ei routaannu lainkaan. Näin lehmusten varisseiden lehtien kerros maassa on kevääseen mennessä täysin lahonnut. Puut ovat hoikkia ja korkealle oksattomia, yhteyttävät lehtiosuudet latvoissa ja ilmivedestä johtuen usein jonkin ruostesienen vaivaamat. Ruostesienestä ei liene vaivaa Suomessa kuivempien olosuhteittemme ansiosta.
Mustilassa siperianlehmusta kasvaa useina nuorina ryhminä sekä pienenä, Pohjoisrinteen koillislaitaan 2003 istutettuna metsikkönä. Puut ovat kasvaneet hyvin savimaallakin, mutta parhaiten ravinteikkaassa rinnemaassa.
English
Русский
Svenska
Suomi