Pähkinärinteen keskikohta - ja tavallaan sen keskipiste - on männyn runkoa yli 10 metrin korkeuteen kiipeävä vanha piippuköynnös, joka ainoana Mustilan köynnöksistä tuo todella mieleen tropiikin köysimäiset liaanit.
Piippuköynnös on kestävä, varjossa viihtyvä köynnös, joka sopii yhtä hyvin seinustalle, portinpieleen kuin puun runkoa kiipeilemään. Vauhtiin päästyään se kiipeä nopeasti usean metrin korkeuteen.
Lännenpiippuköynnöksen herttamaiset lehdet ovat suuria ja tummanvihreitä. Lehdet puhkeavat myöhään keväällä eivätkä aina ehdi saada syysväriä, vaan lakastuvat pakkasten myötä. Erikoiset, piippumaiset kukat ja pienet hedelmät ovat melko huomaamattomasti lehtien lomassa.
Amerikkalaisen lännenpiippuköynnöksen (A. macrophylla) itäaasialainen vastine on vasta viime aikoina saatu Suomeen viljelyyn. Mikäli pitää lännenpiippuköynnöksen rehevyydestä, on vielä suurilehtisempi idänpiippuköynnös houkutteleva vaihtoehto. Lajit poikkeavat toisistaan myös kukkien värin puolesta: idänpiippuköynnöksen kukat ovat kellanvihreät, kun lännenpiippuköynnöksellä ne ovat punaruskeat. Tupakkapiippua muistuttavat kukat jäävät kummallakin lajilla lehdistön kätköihin. Pergoloiden ja portinpielien koristukseksi kumpikin piippuköynnös on mitä mainioin, kunhan paikka ei ole liian avoin.
Ruotsalaisten viljelyyn ottama korealainen kanta on saanut sikäläisen eliittikasvistatuksen ja sitä pidetään siellä amerikkalaista lajia kestävämpänä. Mustilan Alppiruusulaaksossa kasvavat nuoret köynnökset ovat peräisin Vladivostokin seudulta Tyynenmeren rannikolta, eivätkä mahdollisesti ole yhtä kestäviä kuin korealaiset vuoristoalkuperät.
English
Svenska
Русский
Suomi