Syringa

Kauniskukkaisten ja tuoksuvien syreenien eli sireenien (Syringa) suvussa on laskutavasta riippuen runsaat kaksikymmentä lajia, joista kaksi on kotoisin Euroopasta ja muut Aasiasta, suurin osa itä-Aasiasta.

Itäisistä villisyreeneistä koreansyreeni on erityisen kaunis- ja suurikukintoinen. Kukinto on kookas, leveä, pysty ja monihaarainen. Yksittäinen kukka on torvimainen, neliterälehtinen, ja sen terälehdet ovat viehkeästi otapäisiä. Kukkien tuoksu on voimakas ja miellyttävä, ja värit vaihtelevat eri yksilöiden ja alkuperien mukaan valkoisesta violetin eri sävyjen kautta purppuranpunaiseen. Myös kaksivärisin kukin kukkivia pensaita on löydetty.

Koreansyreeni kasvaa luontaisena Mantsuriassa, Koreassa ja Venäjän Kaukoidässä louhikkoisten rinteiden pensaikoissa, metsissä ja jokien rannoilla. Sen löytäjä V. L. Komarov toi sen viljelyyn Pietariin 1900-luvun alussa. Kauneudestaan huolimatta se on jäänyt varsinkin länsimaissa huonosti tunnetuksi.Se kukkii noin kaksi viikkoa pihasyreenin (S. vulgaris) jälkeen. Talvenkestävyys riittää Arkangelissa ja Tomskissa asti, joten koreansyreeni voisi olla käyttökelpoinen koristepensas myös Pohjois-Suomessa.

Villasyreeni kukkii pihasyreenin (S. vulgaris) jälkeen kesäkuun lopulla. Kukinta-aikaan pensaassa on runsaasti tiheitä, nukkahaaraisia, kartiomaisia kukkaterttuja, jotka ovat auetessaan kauniin ruusunpunaisia ja vaalenevat vähitellen. Kukkien tuoksu on mieto eikä ehkä aivan niin miellyttävä kuin muilla syreeneillä. Kukkimattomanakin villasyreeni on kaunis, pyöreälatvuksinen ja leveäkasvuinen pensas. Lehdet ovat kookkaita, usein verrattain kapeita ja pitkäkärkisiä, yläpuolelta himmeän vihreitä, alapuolelta sinertävänvihreitä.

Villasyreeni on kotoisin Pohjois-Kiinasta, missä se kasvaa tuoreissa tai kuivissa rinnepensaikoissa, harvoissa metsissä ja jokirannoilla 1200–2200 metrin korkeudella. Koristekasvina villasyreeniä on viljelty 1880-luvulta lähtien, jolloin tohtori Emil Bretschneider lähetti Pekingistä sen siemeniä Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Sen löysi kuitenkin jo 1750 ranskalainen jesuiitta ja kasvitieteilijä d'Incarville. Villasyreenin talvenkestosta kertoo osuvasti, että Mustilassa kasvavien pensaiden siemenet on saatu Siperian Tomskista. Villasyreeni risteytyy hyvin muiden sireenilajien kanssa ja sen perimää on useissa syreenilajikkeissa.

Suuri osa Arboretum Mustilan sireeneistä eli syreeneistä on tarkemmin tunnistamattomia Villosae-ryhmään kuuluvia lajeja ja risteymiä. Ne ovat syntyneet Villosa-sektion lajien ja lajikkeiden vapaapölytteisistä siemenistä. Usein on hyvin vaikeaa ulkonäön perusteella tunnistaa, mitä pensaat pitävät sisällään, ja ovatko ne "puhtaita" lajeja vai risteymiä.

Vastaavia risteymiä on tehty sireenijalostuksessa tarkoituksellakin. Suosittu risteytyskumppani on ollut nuokkusyreeni (Syringa reflexa), joka antaa risteymille nuokkuvat kukat. Mustilan pensaissa näkyy piirteitä myös mm. unkarinsyreenistä (S. josikaea), koreansyreenistä (S. wolfii) ja röyhysyreenistä (S. sweginzovii). Tutusta pihasyreenistä (S. vulgaris) ne erottaa lehdistä, jotka pihasyreenillä ovat herttamaiset, Villosae-ryhmällä kapeat ja suipot.

Pensaat kukkivat hieman pihasyreenin jälkeen, yleensä kesäkuun puolivälissä yhtäaikaa alppiruusujen kanssa. Tästä syystä ne jäävät usein puistossa kulkijoilta huomaamatta, elleivät he varta vasten – tai tuoksua seuraten – lähde Alppiruusulaakson sijasta kulkemaan kohti Ketunmäkeä tai pysähdy ihastelemaan toimiston pihapiirissä kukkivia monennäköisiä syreenipensaita.