Havuterassi

Kotimaisiin suursaniaisiin kuuluva kotkansiipi on parhaimmillaan alkukesästä, kun heleänvihreät, sulkamaiset lehdet nousevat tummasta juurakosta ja kiertyvät auki. Nuorissa yksilöissä on vain muutama lehti, mutta vanhemmissa lukuisia ja ne muodostavat hyvin säännöllisen leveäsuisen suppilon. Vanhempiin ja kookkaampiin kotkansiipiin muodostuu suppilon keskelle erillisiä itiöpesäkelehtiä.

Itiöpesäkelehdet ovat aluksi vihreitä ja muuttuvat syksyä kohti tummanruskeiksi. Ne törröttävät tukevasti pystyssä siinä vaiheessa, kun varsinaiset lehdet ruskettuvat ja painuvat maahan. Itiöt vapautuvat vasta seuraavana keväänä ennen uusien lehtien kasvua ja levittävät kotkansiipeä uusille kasvupaikoille. Itiöt itävät vain jos on riittävästi kosteutta. Kotkansiipi leviää myös maavarsien avulla ja lähilevintä voi olla hyvinkin tehokasta.

Korkeakasvuisen varjoliljan varressa saattaa olla jopa viisikymmentä turbaania muistuttavaa pilkullista kukkaa. Kukkien pilkutuksen määrä sekä kukan väri voivat vaihdella eri yksilöillä samassakin kasvustossa. Varjolilja tuoksuu yöaikaan ja sen ympärillä voi iltaisin nähdä kiitäjiä imemässä mettä kukista.

Varjolilja pärjää täydessä auringossa, mutta useimmista liljoista poiketen se kukkii myös puiden varjossa, joten se sopii hyvin metsäpuutarhaan. Mustilassa varjoliljoja tapaa valoisilla metsäaukioilla Etelärinteellä sekä Terassin ja Alppiruusulaakson luoteislaidalla.

Varjolilja kasvaa luonnonvaraisena Länsi-Euroopasta Siperiaan ja Mongoliaan ulottuvalla alueella ja meitä lähimmät luontaiset esiintymät ovat Virossa. Suomessa varjoliljaa on vanhanajan pihapiiriin kuuluva perinnekasvi, joka on pitkäikäinen ja sinnikäs ja viihtyessään lisääntyy myös siemenistä. Sitä saattaakin kasvaa viljelyjäänteenä raunioiden liepeillä muiden asutuksen jälkien jo hävittyä.

Vihreänkirjava lehtimatto herättää ihmetystä Mustilassa Atsalearinteen ja Terassin liepeillä. Keski-Euroopasta kotoisin olevasta keltapeipistä viljellään tavallisesti muotoja, joilla on lehdissä vaalea kuvio. Keltapeippi kasvattaa maata pitkin pitkiä rönsyjä, jotka juurtuvat nivelkohdistaan maahan. Rönsyt muodostavat vähitellen peittävän ja tiheän verkoston. Keltapeippi kukkii keväällä keltaisin huulikukin. Pystyt kukkavarret kohoavat lehdistön yläpuolelle pölyttäjähyönteisiä houkuttelemaan.

Keltapeippi on varjossa kasvaessaan parhaimmillaan, auringossa sen lehdet haalistuvat. Onnistunein lopputulos saadaan, jos varjopaikalla kasvaa keltapeipin lisäksi muitakin maanpeitekasveja, joilla on samanlaiset kasvupaikkavaatimukset. Silloin erilaisista lehtimuodoista ja vihreän sävyistä muodostuu hieno mosaiikki.

Keltapeipin voi perennakirjoista löytää myös nimellä Lamium galeobdolon tai Galeobdolon luteum, sillä sitä on vaihtelevasti sijoitettu molempiin sukuihin. Lamiastrum-sukunimen voisi suomentaa "Lamiumia muistuttavaksi".