Kuusi on toiseksi yleisin puulajimme. Kun mannerjää suli ja vetäytyi, oli kuusi viimeinen puu, joka levisi Suomeen, idästä länteen eli toista tietä kuin muut puumme. Noin 5000 vuotta sitten kylmennyt ilmasto ja lisääntynyt kosteus vahvistivat kuusen kilpailuasemia suhteessa paljon varhemmin saapuneisiin lehtipuihin. Nykyisen metsänrajansa kuusi saavutti 3000 vuotta sitten jääden hieman mäntyä alemmalle korkeustasolle ja etelämmäksi.
Kuusen levinneisyysalue on valtaista ja ulottuu Atlantin tuntumasta Venäjän Kaukoitään Amurille asti. Pohjois-Euroopassa ja Siperiassa kasvavaa siperiankuusta (Picea obovata tai Picea abies subsp. obovata) toiset pitävät itsenäisenä lajina tai alalajina. Se on sopeutunut mantereisempaan, kylmempään ilmastoon ja karummille kasvupaikoille, ja eroaa euroopankuusesta (subsp. abies) ulkonaisesti vain lyhyemmän, pyöreäsuomuisen kävyn perusteella. Euroopankuusen kävyt ovat pitkät ja käpysuomut teräväkärkiset. Suuri osa Suomessa kasvavista kuusista on euroopan- ja siperiankuusen välimuotoa (subsp. × fennica).
Kuusi oli yksi Mustilan Kotikunnaanmäen Pohjoisrinteen pääpuulajeista ennen arboretumin perustamista. Osa näistä reippaasti yli 100-vuotiaista kuusikoista on yhä jäljellä loihtimassa aarniometsämäistä tunnelmaa. 2000-luvulla vanhoja kuusikoita on myös menetetty. Kuuset saavuttavat vähitellen luonnollisen ikänsä pään ja altistuvat erilaisille tuhoille. Lue lisää »
Kapeakasvuinen surukuusi on merkittävin Suomen luonnosta löydetty erikoishavupuu. Tämä metsäkuusen (P. abies) erikoismuoto on hyvin kapeakasvuinen, hento-, pitkä- ja riippuvaoksainen. Parhaat suomalaiset yksilöt ovat erittäin kapeita pilareita, joissa rungonmyötäisesti kasvavien oksien tuuheat neulaset verhoavat rungon kokonaan näkyvistä.
Surukuusta esiintyy Suomessa luontaisesti useassa kymmenessä kohteessa ja myös muualla Euraasiassa metsäkuusen levinneisyysalueella. Tunnetuimpia surukuusen kasvupaikkoja on Mäntsälän Sälinkäällä kasvava noin 30 surukuusen ryhmä, joista osa on niin sanottuja dikotyyppejä. Dikotyypeissä alaosa puusta näyttää ”normaalilta” metsäkuuselta ja latvus kapealta surukuuselta.
Surukuuset ovat kauneimmillaan muutaman yksilön ryhmänä, ja kapeat puut mahtuvat usein myös pientalotontille. Koska kapeakasvuinen muoto vaatii tavallista suppeamman maapinta-alan kasvupaikallaan, on sitä käytetty metsänjalostuksessa, tarkoituksena pystyä kasvattamaan runkolukua hehtaarilla. Surukuuset lisätään pistokkaasta tai jalontamalla metsäkuusen perusrunkoon. Mittavin kloonikokoelma on Karkkilassa, yksityisellä maalla.
English
Русский
Svenska
Suomi